sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kevat on todellakin taalla / Spring is properly here

Kevat karpanen on tainnut puraista kun en ole saanut itseani keskittymaan blogin kirjoittamiseen ollenkaan. Aurinko on paistanut. Lumet on kaikki sulaneet (myos etupihalta, joka on pohjoiseenpain). Ensimmaiset kukkasetkin olen loytanyt naapurin pihalta. :) Kevat on taalla kunnolla vihdoinkin vaikka onkin myohassa. Normaalisti tahan aikaan kirsikkapuut kukkivat hyvaa vauhtia. Nyt kukista ei ole tietoakaan.
Oman osansa tahan levottomuuteen on se etta sain laakarilta luvan lopultakin jattaa ilmatyynybuutsin ja yolastan kayton pois!!!! JIPPIIIIIIIIIIIII!!!!!! Niiiin ihanaa saada kavella normaalisti. Tai siis suomalaisittain olo on outo koska kasky kavi etta mulla pitaa olla sisakengat jalassa. Hanen mukaansa minulla ei ole kantapaissa juuri ollenkaan rasvaa pehmustamassa askelta (mika oli varmaankin syyna siihen etta kipu oli niin kova kuin oli aikaisemmin) ja tarvitsen jotain kunnolla pehmeeta pehmentamaan kavelya. No, talla hetkella mina kavelen sisalla vanhat euron "crocksit" (ostettu Kuljun Kartanosta 5/6 vuotta sitten) jalassa. Ne on tarpeeksi pehmeat. Ihana olla kuitenkin ilman sita kohlaketta. Tosin iltaisin tunnen etta olen ollut jaloillani. Ja aamulla kantapaassa tuntuu.  Ei satu mutta tuntuu epamiellyttavalta. Eli eipa ole vaiva mennyt pois. Kortisonin avulla siis mennaan edelleen. Laakari sanoi etta voisi pistaa toisen piikin muttei sita mielellaan tee silla  kortisoni hanen mukaansa havittaa rasvasoluja ja hupenisi ne vahaisetkin mita minulla talla hetkella on (jos on). Jos jalkaan alkaa sattumaan niin sitten takaisin laakariin ja buutsi kayttoon. Taytyy myontaa etta kahtena yona olen nukkunut lastan kanssa etta venyttaisi jalkaa yolla paivan kayton jalkeen eika aamulla kantapaahan koskisi. Luulen etta oli ihan hyva veto vaikken kauhean hyvin nukkunutkaan.
Pihahommissa siis olen ollut joka paiva vahan yrittaen huomioida jalan. Eilen oli aivan uskomattoman ihana paiva. Niin myos tanaan iltapaivalla. Aurinko paistoi ja lamminta riitti yli kahdenkymmenen asteen. Tyttaret istuivat takapihan rappusilla ja maalasivat kyntensa. :) Puistossakin kaytiin juoksentelemasssa suurimmat energiat iltapaivalla (aamupaivan pihaleikkien lisaksi). Harava on heilunut ja oksasakset napsineet. Tulee niin hyva mieli.

Spring bug must have bitten me as I just cannot concentrate on writing the blog. The sun has been shining. Snow has melted away from our yard (also from the North facing front yard). First flowers are blooming on our neighbour's yard. :) Spring is properly here even though it's late. Normally at this time cherry trees are in bloom. Now there's no sign on the blooms yet.
One reason for this restlessness is that I finally got permission from the doctor to put the air boot and night splint in the closet!!!!! YIPPPPPPPEEEEEEEEE!!!!!! It's so wonderful to walk normally. Well for a Finn I feel a bit odd as the order is to wear inside shoes. According to the doctor I don't have hardly any fat cells in my heel so no cushioning for my step (this was most probably the reason why the pain in my heel was so bad at one point) and I do need something to do just that. So, at the moment I have old fake crocks which are nice and squishy under my heel. But it's so lovely to be without that big bulky boot. I can feel my heel in the evenings and I can feel my heel in the mornings. It doesn't hurt, but it feels uncomfortable. The problem hasn't gone away and I'm going on with the cortisone. My doctor said she could do another cortisone injection but she rather didn't. Cortisone kills fat cells and it would diminish the already nearly non-existent  amount already. If the pain comes back I have to start wearing the boot again and go back to the doctor. I have to admit that I have been wearing the splint for two nights for it to stretch the foot after the day's use. I think it was a good thing even though I do not sleep well with that thing.
I've been outside doing some yard work. Little at a time because of the foot. Yesterday was unbelievably wonderful day. Just like this afternoon as well. The sun was shining and temperature was over +20C. Girls sat of the back steps and painted their nails. :) Some running at the playground was also in order in addition to all the outside play time in the yard. Raking, cutting branches to tidy things up. Makes me feel good.







4 kommenttia:

  1. Voi kuinka kiva kuulla, että jalka on parempana. Ei se yölasta varmaan ainakaan haittaa tee, ja jos sen avulla päivät sujuvat paremmin, niin...
    Terkkuja pienille kynsien laittajille. Tämän tädin kynsiä ei tällä hetkellä kehtaisi näyttää, nolottaa pitää puoliksi kuluneita lakkoja kynsillä, mutta kun ei ehdi edes poistaa, niin ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpa. Viimeyona en pitanyt lastaa kun en kekkuloinut ulkona. :) Eika haitannut ollenkaan vaikken pitanyt. YES! Jotenkin on edelleen sellainen vahan arvelluttava, varovainen, epauskoinenkin olo etta kestaako taa ihanuus. Etten vaan konkkaisi suomeen/suomessa buutsin kanssa.
      Terkut valitetty. :) Isompi lupasi laittaa sunkin kynnet kuntoon kunhan nahdaan. HAHAHAAHAH Saatkohan sakin tikku-ukko tyttoja peukun kynsiin niin kuin pikkuneiti??? ;)

      Poista
  2. Spring is here, almost properly. I want a couple of degrees more, and more sun, and then I'm satisfied.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We had +25C on Monday and today we wake up to -1C and white ground! UNBELIEVABLE! :(

      Poista