maanantai 12. elokuuta 2013

LoreLADY

Kylla siihen sitten reilu kuukausi menikin. Kankaat leikattiin 4.7. Sen jalkeen oli luova mietintatauko. Sitten on ommeltu suurin piirtein sauma kerrallaan. HUH! Mutta valmista tuli. Kesamekko kyseessa. Ei ehka ihan mun tyylinen mutta lupauduin kaveriksi tekemaan toisen paikallisen ompeluintoisen kanssa. Han teki omansa jo vaikka kuinka kauan sitten. Mina hidas hamalainen perassa.
Kyseessa siis Farbenmix kaava LoreLADY. Tuunattiin mekkoa vahan mennessa mutta tuntuu toimivan meidankin lailla. :) Me jatimme siis vetoketjun pois. Vaikka taas menin koon valinnassa ohjeistuksessa annettujen mittojen mukaan olisin voinut tehda sen kokoa pienemmaksi. Nyt tuo ylaosa oli yhta saatamista. Pituus mekossa on vahan polven alapuolelle. En halunnut tehda tayspitkaa.
Valitettavasti minulla ei ole kuvaajaa talossa eli ette saa mallauskuvaa. Henkarissa mekko ei istu ollenkaan natisti. Jouduin teippailemaan mekkoa muotoonsa kun muuten ette olisi saaneet minkaanlaista kasitysta koltusta.

Well, it did take over a month. I cut the fabric on July 4th. After that I had a creative thinking period. After that I've basically been sewing this together one seam at a time with all the interruptions etc. But I finished it. Talking about a sun dress. Maybe not quite my style but I did promise to make one along another sewing enthusiast. She made her's a while back. I've been the slow one.
We're talking about Farbenmix pattern LoreLADY. We modified the dress and made few changes but it still works. :) We didn't put in a zipper. And even though I chose the size according to the measurements given in the pattern I could have made one size smaller. So I had to adjust and adjust and adjust the top quite a bit until it was good. The length of the dress is a little below knee. I didn't want to make the full length dress.
Unfortunately I don't have a picture of the dress on me. I don't have a photographer in the house. In the coat hanger the dress just droops so I had to use tape a bit so that you would be able to see what the dress actually looks like.



4 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Joskus ompelu todella tökkii ja luovaa mietintätaukoa kaivataan. Kannatti kuitenkin ommella valmiiksi. :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon kylla niin huojentunut etta taa on valmis. Taa oli semmonen tuskien taival vaikkei mitenkaan monimutkainen ollutkaan. Lankakin loppukesken ja helma piti tikata vahan toisenvarisella. :) Kannatti kuitenkin niin kuin sanoit! :)

      Poista
  2. Kyllä se pitää hämäläinen identiteetti säilyttää maailmallakin!
    Miun koruväkerrykset tapahtuu vähän samalla lailla, pieni osa tai yksi juotos kerrallaan, hitaasti mutta varmasti. Pääasia, että tekeminen on kivaa.

    VastaaPoista
  3. Juu hamalainen maailmallakin. :D Ja tekeminen jatkuu. Kivaa on vaikka valilla potuttaa ja sapettaa ja suusta kuuluu jotain epamaaraista mutinaa........

    VastaaPoista