torstai 19. huhtikuuta 2012

Aivot pois paalta / Turn off the brains

Olen sellainen ihminen, jonka on pakko nollata paa ennen nukkumaanmenoa. Jos en tee sita, mietin kaikkia paivan asioista, tulevia juttuja, tehtavia asioita. Naen myos unta naista asioista. Toissa ollessani opetin monet yot unissani. Ei kovin rentouttavaa hommaa. Niinpa minulle on kehittynyt ihan oma iltarutiini. Kommin ylakertaan hoyryava teekuppi kasissa ja pujahdan vallyjen valiin mutten kay viela nukkumaan. Nautin teen mausta ja lammosta ja luen. Senkin olen huomannut etten voi lukea ihan mita tahansa. Sen on oltava jotain sellaista missa minun ei todellakaan tarvitse miettia yhtaan mitaan. Mita mina sitten luen.....no historiallisia roskarompsuja. Ne on niin ihanan "jarjettomia" etta niilla saan aivot sammutetuksi menneista ja tulevista asioista. :) Juu, pohkoahan tama on mutta jos se kerran toimii niin pitaydyn siina.
Rakas mieheni osti minulle joululahjaksi KINDLE TOUCH:in ettei sivujen kaantamisesta kuuluva kahina herata hanta. :) Armaani on hyvin kevytuninen ja yleensa han hipsii iltaisin ylakertaan ennen minua. No, olin juuri ennen joulua kaynyt ostamassa kaksi kassillista iltalukemista (lempipaikkani kirjojen suhteen on USED BOOK SUPERSTORE). Niita luen viela edelleenkin. Ja vaikka Kindle onkin ihana ja kateva kantaa laukussa ja matkoilla niin ei se kirjaa voita. Siina on vain sita jotain kun saa pitaa kirjaa kasissa ja kaantaa miehen herattavia kahisevia sivuja. :)

I'm one of those people who has to shut down my system before going to bed. If I don't do it I will think all kinds of things from the past day or what's coming tomorrow. When I was still working I taught often in my dreams. Not very relaxing. So, I've come up with a night time routine that will allow me to sleep. I take a steaming hot cup of tea with me to bed and read while I enjoy the warmth, taste and smell of the tea. I've also noticed that I cannot read just anything. It has to be something that I really do not have to think at all. What do I read then? Historical romance novels. They are so nicely "brainless" that I can turn my brains off completely. :) yes, I know it's a bit funny but if it's working I'm going to stick with it.
My dear husband bought me KINDLE TOUCH for last Christmas so that turning of the pages won't wake him up. :) My love is very light sleeper and usually he goes to bed before me. Well, I had just before Christmas bought two bags of books (my favorite place to get books is USED BOOK SUPERSTORE). I'm still working my way through these books. And even though I love my Kindle as it's so handy to put in my bag and take it along when traveling it won't beat a book. There's just something to hold a book and turn "husband waking noises" making pages. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti